Wednesday, July 12, 2017

Suom. huom. tiedon tuo | Bad Feminist


Esseekokoelmassa Suom. huom. (2005) kolmetoista kaunokirjallisuuden suomentajaa kertoo kääntämisestä. Runoilijalle, ehkä myös kotimaisille kirjailijoille, kovimman haasteen esittää Leevi Lehto, jos kohta nykyisessä suomennoskulttuurissamme kääntäjätkään eivät suhtaudu työhönsä runoilijaan vertautuvilla ammatti- ja käsityötaidoilla:

Suom.huom., 2005.
...ja hiukan lopuksi epäröin, kumpaa tämän korjaamiseksi sanoisin kaivattavan enemmän: sitä, että kääntäjät nousivat runoilijan tasolle ‒ vaiko sitä, että useammat runoilijamme kohoaisivat omassa työssään kääntäjän mittoihin. (205)

Suomentamiseni on jäänyt runoilijana niin kuin kirjailijana kääntämiseksi lähinnä kähveltämisen merkityksessä. Mutta J. A. Hollon raadin jäsenenä vuodesta 2013 olen saanut nauttia tietokirjallisuuden suomennoksista, oman antini raadin työskentelyssä rajoittuessa kirjailijan näkökulmaan.

Eli tietoisen vajavaisuutensa lisäksi on saanut kahlata kaikin puolisen sivistymättömyytensä aukkoja katsellen. Jonkinlaisena kävelykeppinä raatikeskusteluissa on tutissut korvakuulolta sujuvaksi kuviteltu suomen kielen hallinta.

Tiedontuojat, 2017.
Toisaalta lukiessani tuoretta Natasha Vilokkisen teosta Tiedontuojat. Opas tietokirjan suomentajalle(2017) huomaan muutamien kääntämisneuvojen muistuttavan myös kirjailijan työstä. Siis siitä veteen piirretystä viivasta, jota on hahmotettava leikkiessään mahdollisen lukijan kanssa.

Puhun nyt proosasta, runoilijoiden leikit jatkukoon iltaan asti lukijasta ja muista kääntäjistä välittämättä; mikäli runoilija jää miettimään lukijansa taustietoja, leikki jää pienempään hiekkalaatikkoon kuin Pentti Saarikosken runossa Yksitoista kerrosta.

Proosan suomentajalta saarikoskimaiset vapaudet tuskin menevät läpi tänä päivänä ("Lyhyesti sanottuna hän tekee kaiken sen, mitä kukaan ammattilainen ei saa nykyään tehdä." Arto Schroderus, Suom.huom, 87), ja tietokirjan suomentajan hiekkalaatikko on vielä rajatumman ryhmän leikkipiste. Kielileikkien sijasta hänen työnään on alkutekstin lukijan ja käännöksen lukijoiden kulttuuristen tietojen erotuksen korvaaminen.

Kulttuurien ja taustojen välisen kuilun ylittämisessä tietokirjan suomentaja tekee näkymättömäksi jäävää työtä, joka on arvaamattoman arvokasta juuri siksi, ettei sitä huomaa. Lukijan tietä on tasoitettava juuri sopivassa määrin; ei saa selittää puhki tai tuli tulkita yli kirjoittajan ajatusta. 

Suomentaja toimii siis Vilokkisen mukaan 'muuntimena maailmojen välissä'.

Suomalaisen lukijan palvelija

Ihannelukijaansa muuntaja Vilokkinen ei määrittele. Sen sijaan tietokirjalla on kohderyhmä, jonka tietopohja vaikuttaa niin kirjailijan kuin kääntäjän ratkaisuihin. Tavallisten ja asiantuntijoiden lisäksi on sivistyneitä lukijoita, joita hyvä tiedekirja kiinnostaa, mutta ennen muuta suomentajan on yritettävä ajatella suomalaisen lukijan aivoilla.

Suomessa tietokirjan kääntäjä on suomalaisen lukijan palvelija. Millainen sysisuomalainen lukija sitten on?

Vilokkisen mukaan kotimainen lukija on tottunut tietynlaiseen tekstin sujuvuuteen, johon eivät kuulu erityyppiset hidasteet, kuten ajatusviivat, sulut ja puolipisteet. Siis juuri ne pysäytteet, joilla kaunokirjallisuuteen luodaan rytmin lisäksi illuusiota kaunokirjallisuudesta ‒ siis sellaisia sulkeisia (likimäärin sanottuna pakotteita), jotka saattaisivat miellyttää jopa mahdottoman tulevaisuuden tutkijan makua ‒, tietokirjan kääntäjä suoristaa helpottaakseen viestin perille menoa.

Toisaalta niin rytmi kuin monet muut kotimaisen proosan hiomisen vaivat näyttävät olevan myös muuntaja Vilokkisen vaivoina viimeistelyvaiheessa, johon jää jatkuvasti liian vähän aikaa. Niin kauno- kuin tietokirjailija tunnistanee suomalaisuutensa esimerkiksi tässä Vilokkisen ohjeessa:

"Mieti aina, kun olet aikeissa käyttää persoonapronominia (me, sinä) tai edes verbin persoonamuotoa (olemme, olet), voisiko saman asian sanoa neutraalisti ja luontevammin ilman persoonaa." (73)

Mitä siis mietti Leevi Lehto sanoessaan, että "useammat runoilijamme kohoaisivat"? Miksei 'useammat runoilijat'? Miksi kohoamisen vaade ei voisi kohdistua kaikkiin eikä vain hiekkalaatikon runopiiriin?

Tämänkin käytännön toimitussihteerin ajoiltani olin jo unohtanut: "Jos haluat jakaa tuhatluvun tyhjillä välilyönneillä, kannattaa käyttää niin sanottua sitovaa välilyöntiä (Ctrl+Shift+välilyönti), jolloin luvun eri osia ei taitossa vahingossa jaeta eri riville." (53)

Sitäkään en tiennyt, että laivan nimi on kursivoitava (69).

Tiettyjen sanojen paikasta lauseessa olen kuitenkin eri mieltä Tiedontuojien kanssa, ja tästä taisi olla puhetta jo silloin, kun istuimme Vilokkisen kanssa Hollo-raadissa (2013‒2015). Sanomalehtikirjailija Jouko Tyyrin Oriveden asiakirjoittamisen neuvoa seuraten minusta liittomuotoisen verbin väliin ei voi luontevasti sijoittaa pitkiäkin lauseita.

Tiedontuojien esimerkki on tämä:

Hän on suuresta kansansuosiosta ja kriitikoiden suitsutuksesta huolimatta pitänyt jalat tukevasti maassa. (108)

(Vrt. esim.: Hän on pitänyt jalat tukevasti maassa huolimatta suuresta kansansuosiosta ja kriitikoiden suitsutuksesta.)

Sivuseikoista sujuvoittamiseen, joka näyttää olevan suomalaisen muuntajan päätyötä. Vilokkisen Tiedontuojat esittelee noita suomen ja pääasiassa englannin kirjoittamisen ‒ ja erityisesti Scot Stosselin Pelosta sekaisin -suomennoksen (2016) valossa ‒ eroja niin runsain esimerkein, että kääntäjän työn vaikeudet selkenevät.

Lopulta raatilaisellekin paljastuu, että hyvällä tietokirjan kääntäjällä on oltava kotimaisen runoilijan kielentajuun vertautuvia käsityötaitoja.

Huono feministi, tapaustutkimus 

Bad feminist, 2017, 13.

Esikoiskirjailija Koko Hubaralle ja toimittajakirjailija Anu Partaselle (tai vuonna 2006 Agricola-palkitttu suomentaja Anu Partanen?) amerikkalaisen Roxane Gayn esseekokoelman Bad Feministin (2014) kääntäminen nimellä Bad feminist (2017) opetti, "että suomen kielestä puuttuu sanasto, jolla kuvata ja nimetä rodullistettuja ihmisiä, eli ihmisiä jotka eivät ole valkoisia, ilman että mennään loukkaavuuden ja rasististen ilmausten toisintamisen alueelle".

Suomessa ei ole esimerkiksi vastinetta "of something" -ilmaisulle, ja siksi Hubara ja Partanen suomentavat "people of color" värillisiksi ihmisiksi. Gayn käyttämä race-sana on käännetty roduksi ja kolmas ongelmallinen käsite "reproductive freedom" on suomennettu lisääntymisoikeudeksi.

Ja näin alkaa varsinainen suomennos, jonka ensimmäiseltä sivulta "Johdanto" silitän vastineita muutamille Tiedontuojien opastamille kinkutteluille, metkutteluille ja toisteluille.

"Maailma muuttuu monin eri tavoin (=jatkuvasti) ja nopeammin kuin pystymme käsittämään (=käsitämme). Odottamattomat muutokset hiertävät (meidät) usein vereslihalle. Kulttuurinen ilmasto on muuttumassa erityisesti (meitä) naisia kohtaan, jotka kamppailemme lisääntymisoikeuksiemme rajoittamista, pinttynyttä (?) raiskauskulttuuria sekä musiikin, elokuvien ja kirjallisuuden välittämää vaillinaista, jopa haitallista naiskuvaa vastaan.

Eräs koomikko pyytää fanejaan koskettelemaan naisten vatsoja, koska piittaamattomuus henkilökohtaisia rajoja kohtaan on niin hauska juttu (=henkilökohtaisten rajojen rikkominen on niin hauskaa). Monessakin erityylisessä musiikissa ylistetään naisten alistamista, ja ei helvetti, kappaleet ovat niin tarttuvia, että huomaan usein laulavani mukana jotakin kappaletta, jossa väheksytään jo pelkkää olemassaoloani (=,vaikka jo olemassaoloani väheksytään). Räppärit kuten Jay-Z käyttävät sanaa "bitch" (joko kurs. tai lainausmerkit, ei ehkä molempia) kuin välimerkkiä. Useimmat elokuvat kertovat miesten tarinoita, aivan kuin miesten tarinat olisivat ainoita tarinoita (,) joilla on merkitystä. Kun mukana on naisia, he ovat pikkuapulaisia, romanttisen kiinnostuksen kohteita (romanttisia saaliita?), sivuhuomioita. Naiset pääsevät harvoin (huomion) keskipisteeksi."

Jos ensimmäinen suomennossivu (s. 13) näyttää raakakäännökseltä, herää kysymys, keneltä puuttuu suomenkielistä sanastoa. Onko suomennosta mietitty niin monta kertaa kuin Vilokkisen oppaassa neuvotaan?

Entä millaisia ovat olleet kustannustoimittajan merkinnät? Pienen tapaustutkimuksen perusteella eivät ehkä niin "pippurisia" ja "sivaltavan älykkäitä" kuin Gayn esseiden mainossanat suomennoksen kannessa.

Tiedontuojat tuli tarpeeseen, sen Bad feminist kertoo hyvin. Ja hyvään on mukava tarttua Huonon feministin jälkeen. Raija Rintamäen käännös Merete Mazzarellan esseemäisestä teoksesta Om livets mening (2017) on suomea, joka sujuu. Elämän tarkoitus on sen verran lopullinen aihe, että sen käsittelyyn tarvitaan kokenut kirjailija. Mazzarella on elänyt, tavannut ja tutkinut niin hyviä kuin huonoja ja useimmiten hän laittaa hyvät päällimmäisiksi.

Tuesday, June 20, 2017

Penkkiurheilija | The Black Book of Sport

"Nykyaikainen kilpaurheilu ei edistä ihmisen terveyttä", KultuuriCoctail, Yle 21.6.2017.

1
Mistä vaikenin, olen vaiennut jo liian pitkään kysyi Günter Grass ja kertoi sen mikä oli kirjoitettava. Ruutua tuijottava, katsomona kiljuva musta aukko, ihmisen irvikuva kaikkien lypsylehmien äiti ja yhteinen sonni kädestä kärsään oli penkkiurheilija. 

Se ei lukenut kuullut eikä halunnut puhua Urheilun mustasta kirjasta. Sille riitti idolin aforismit urheilusivulla jossa toisteltiin Hannesta hymyilemässä Suomea kartalle ja toiset kansat saunan taakse: Saksa ainakin paska maa. Jos katsoi penkkiurheilijaa, ymmärsi miksi ajattelu oli niin vaikeaa. Häpeämättömällä ihailulla jatkettu voittajan kaipuu loukkaus ihmisyyttä vastaan, rikkaimmat formulakuskit köyhimpiä tuhlauksen maailmanmestareita. 

Nämä veteraani-istujat vikisivät sitten sumppia pollassa ikäloppuja riitojaan sekunneista ja senteistä valmensivat viattomia samalle vammauralle. Ajankäyttöä tehostivat penkkiharkimot joilla oli aina aikaa kalenterissa kun oli matsista kyse. Terveyskuluista valittivat ruskettuneet urhot jotka hoitivat työajalla lenkki-, lentis, lätkä-, sulkis- ja muut vapaa-ajan vammat etelän matkavakuutuksen piikkiin tietysti.

2
Kun penkkiapina ei osannut elää pystyasennossa saati kävellä, silloin bensa ei maksanut mitään kun kakaraa kuskattiin kiipimishalliin. Lapsuutensa istunut jäätyi katsojaksi eikä ikuinen vauva vaihtanut lajia, penkkiä eikä joukkuetta, ei edes netissä etusormella. Mieluummin vaikka nolla-nollapeliä kuin ilman autoa salille. Vaikka sata hienointa Jokereiden maalia, en kävele hallille. 

Mölisevä fani liikutti vain kaljahanaa, tiivis massa liikahti henkilökohtaisilla punaniskoillaan ehkä Ärrälle liikuttamaan keskisormea kansanterveydelle, josta Veikkaus huolehti vasta sitten kun ruletinpyörittäjä kärysi. Uhkapelillä saatiin terveyden tilalle ikuinen jatkosota ja muukalaiskammo, kansallissyöpä joka tappoi leikin, sen ilon mikä lapsessa oli ja meilläkin iti ennen tätä kulttuuria jota veti milloin mikin pallopoikien ja pioneerityttöjen urheilu- sekä kulttiministeri.

3

Ihminen tavoittelee rajojaan, siksi se urheilee sanottiin kun ei osattu olla paikallaan kuin haudassa. Arkussa, hengettömälläkin penkinraapijalla leipänä ja uskontona kirppujen sirkushuvit: urheilutulokset. 

Vaihtoehtoliike oma liike. Omin jaloin ja käsin kohti onnea jota ei verottanut toppatakkimimmin tai kaapunninpoejan makkaramainos. Huipputuet kansanladuille, poluille ja pyöräteihin. Työpaikan puheurheilu korjattiin venyttelyvartilla. Kouluihin pelikielto ja leikkipakko. Punttikuuri vanhusten palvelutaloon.

(Se mikä jäi sanomatta. Sanomalehtirunoja: "Urheilu", 50-51)

Monday, June 12, 2017

"Koska hän rakastaa" | Fernando Pessoa

Porque quem ama nunca sabe o que que ama, nem o que é mar... A mar é a eterna inocência, e a única inonência não pensar...

koska     hän      rakastaa
koskaan  ei  tiedä    mitä
tai mikä on meri...   meri
on ikuinen viattomuus ja
ainoaa viattomuutta usko

Friday, June 9, 2017

Jokseenkin tuntemattomat ystävät: Säisä ja Pulkkinen

Matti Pulkkinen Oriveden Opistolla heinäkuussa 1981.
"Säisän leski" ilmestyy yhtä yllättäen kuin poistuukin Matti Pulkkisen (1944‒2011) Romaanihenkilön kuolemasta (1985). Onko se silti ainoa tähän mennessä julkaistu viittaus siihen, että yläsavolaiset kirjailijat Eino Säisä (1935‒1988) ja Pulkkinen tunsivat toisensa?
Aika saaressa (1980), 26, kuva: Väinö Tuomainen.

"Sokoksessa vielä törmään Säisän leskeen: se oli käynyt täällä yhdellä kivenveistämöllä, etsi yhä mieleistään hautakiveä vaikka kuolemasta monta vuotta; ja leski syyttää, selvästi syyttää, että olin heillä moittinut niiden tyttöä sitä että se luki Astrid Lindgreniä! Miten se oli voinut niin väärin käsittää? Minähän antaisin Lindgrenille heti Nobelin jo minun vallassa olisi! Leski mainitsee miten etevä ‒ minun vääristä syytöksistä huolimatta ‒ tytöstä on kehittynyt." (495)

Haapajärven Suursaari.
Toisen dokumentin iisalmelaisen ja lapinlahtelaisen kirjailijan mahdollisesta ystävyydestä löysin SKS:n arkistosta. Säisälle Pulkkinen lähetti kaksi kapeasta muistilehtiöstä repäistyä sivua kirjeessään 18.7.1980:

"Terve ja kiitos viimeisestä. Laukaisi sen kertaiset jännitykset ja kamala ulapula palautti tekstiin. Kiitoksen ohella valittelut; toivottavasti työsi eivät pahasti häiriintyneet. Ollaan nyt sakilla Laukkarisen mökillä. Kirja valmis, sanat siinä, elämä mykkää ajan kulutusta. Luin Ajan saaressa. Se oli lukemisen arvoinen. Onnea, ja vimmaa töihisi. Tule saunaan jos pysähtyy. Matti P.(ulukinen)"


Aika saaresa Kaltiossa.
Kesällä 1980 Säisä oli kirjailijana parhaassa vimmassaan, Pulkkinen vasta nousemassa siihen vimmaan, joka synnytti Romaanihenkilön kuoleman. Kun Pulkkisen kirjailijanura lähti nousuun, Säisän kaari lipui hänen ennustuksensa suuntaan. Säisähän oli kirjoittanut, että nelikymppisenä työt pitäisi olla tehty, ja hän eli jo jatkoajalla julkaistessaan Kukkivien kuudennen osan Minun maa  (1980).

Aivoinfarktin jälkeisellä jatkoajalla kokee kirjoittavansa myös päähenkilö Max Pulkkisen neljännessä ja viimeiseksi jääneessä kirjassa Ehdotus rakkausromaaniksi (1992).

Jälkeenpäin ajateltuna Kukkiviin liittyi ainakin neljä riskiä, jotka näyttävät toteutuneen liki täysmääräisesti. Muotona sarjaromaani alkoi olla valmiiksi halveksittu 1970-luvun lopulla, ja kuuteen osaan sarjaansa eivät venyttäneet edes Eeva Joenpelto ja Jörn Donner, trilogiaan olivat tyytyneet Seppo Lappalainen, Erkki Lepokorpi, Jorma Ojaharju, Eila Pennanen ja Paavo Rintala. Aiheena maaseudun murrokseen oli kyllästytty ja tyylilajina realismi oli jo modernistien, kuten Veijo Meren ja Erno Paasilinnan, saati myöhempien jälkisianhoitajien halveksima ‒ ja neljänneksi: alue- sekä kulttuuripoliittisesti yläsavolaiset Säisän kotiseudut kuuluvat samaan kainuistien periferiaan kuin tänäkin päivänä.


Einon "ruisleipää muistuttava" saari on olemassa.
Niin Säisä kuin Pulkkinen kuuluvat tänä päivänä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustannustoimittajan Kati Hitruhin mielestä niihin "jokseenkin tuntemattomiin" tekijöihin, joiden elämäkerrat "eivät kokemuksemme mukaan löydä riittävää kirjakauppayleisöä".

Pulkkisen osalta Hitruhin linjoilla on akateemikko Hannu Mäkelä blogissaan:

"Itse asiassa Hannu Salama oli jo hieno kirjailija ennen julkisuuskohua ja suuria voimannäyttöjä; Pentti Saarikoski samoin. Annetaan heidän olla rauhassa, kummankin kirjat ovat yhä mitä lukukelpoisimpia. Ajattelen lähinnä kirjailijoita, jotka ovat tulleet ja joiden teokset ovat nykyään jo menneet. Heidän joukkoonsa mahtuvat esimerkkisi sellaiset nimet kuin Hans Selo ja vaikkapa jossain mielessä esimerkiksi Matti Pulkkinen." (Mutinaa 18.4.2017)

Pulkkisesta sain puhua kirjailijan nimikkoseuran tapaamisessa Nurmeksessa 27.5.2017. Säisän päiväkirjateoksessa Aika saaressa (1980) kuvaamalla Suursaarella kävin kevätretkellä. Matkaessee "Aika Eino Säisän saaressa" on julkaistu Kaltiossa 3/2017, 23‒26.



Tuesday, June 6, 2017

Jos vai kun Kevät tulee tai palaa | Fernando Pessoa

"Kevätruno" Fernando Pessoan museon ovenpielessä
Lissabonissa Rue Coelho da Rochan varrella.

Kevät ja Kevät 7. marraskuuta 1915


Quando tornar a vir a
Primavera
Talvez já não me
encontre de mundo...
Alberto Caiero 7.11.1915

"Jos Kevään tullen
olenkin jo kuollut,
kukkivat kukat samalla tavoin
ja puiden vihreys on yhtä väkevä kuin menneenäkin Keväänä.
Todellisuus ei tarvitse minua.

Tunnen suunnatonta iloa
kun tajuan ettei kuolemani merkitse mitään.

Jos tietäisin kuolevani huomenna
ja Kevät koittaisi ylihuomenna
kuolisin tyytyväisenä siitä että se koittaa ylihuomenna.
Jos on sen aika, milloin se koittaisi ellei ajallaan?
Pidän siitä että kaikki on todellista
                              ja kaikki tapahtuu varmasti;
ja pidän siitä ettei näin olisi
                                    vaikken siitä pitäisikään.
Siksi, jos kuolisin nyt, kuolisin tyytyväisenä,
koska kaikki on totta ja kaikki tapahtuu varmasti..."

Alberto Caeiro 7.11.1915


(Fernando Pessoa: Hetkien vaellus, suom. Pentti Saaritsa, Otava 1974, 32)

Monday, June 5, 2017

Trump Towerin varjo | Central Park NY

Toimittaja Fredrick Law Olmstedt ja Calver Vaux suunnittelivat New Yorkin keskuspuiston, joka avattiin vuonna 1859. 

Keskuspuisto ilman keskusta
metsä New Yorkin keskellä, toimittaja
Olmstedtin unelma 1850-luvulta

eläväisintä Amerikkaa. Keskuspuistot
yhtä kaunis eduskuntatalo
niin Helsingissä kuin Espoossa

tai Puijon polut, miten ne yhdistävät
sen kerran, kun eksymme

leikki voi alkaa kaupungissa. 

Tuesday, May 23, 2017

Suuren puutarhurin puisto | Lenin Park, Helsinki

Kultturitalon puoleinen portti johdattaa Leninpuistoon Helsingissä. 

Miksi Leninpuistossa ei juhlita
vaikka Vladimir Iljitš Uljanov
tunnusti Suomen sata vuotta sitten?

Onko puistoa edes olemassa? Ei näy lippua
laattaa, kylttiä, Leninin rintamerkkiä
Kulttuuritalon takana. Linnanmäen varjossa

kaikessa rauhassa kyyhkyset, lapset
harvinaiset marjakuuset. Puiston nimeksi
onkin ehdotettu Puutarhurinpuistoa
tai Ylipuutarhurinpuistoa.

Tänään Helsinki vihertyy
Suuren puutarhurin puisto
lahtareiden lahtarin kunniaa
Suomen syntymän muisto.