Sunday, April 23, 2017

"Piilossa mutta voimissaan" | Savon Sanomat

Jyrki Heikkisen Hietasalo ja Se mikä jäi sanomatta julkistettiin Kuopion Rosebudissa 22.4.2017. Kuva: Marita Porrassalmi.

Jouni Tossavainen lopettaa painettujen runokokoelmien tekemisen, Jyrki Heikkinen uskoo paperin ja musteen liittoon.


Kuopio/Savon Sanomat 23.4.2017
Iikka Taavitsainen

Kaksi runoilijaa mittailee toisiaan kahvikuppien takaa Kuopion maakuntakirjaston kahvilassa.
– Mehän ollaan hassu pari. Ollaan saman ikäisiä ja ollaan kumpikin käyty Oriveden opisto, tosin sinä lähdit, kun minä tulin, Jouni Tossavainen sanoo vastapäätä istuvalle Jyrki Heikkiselle.
– Myöhemmin kohdattiin Tampereella Tillikassa, Heikkinen jatkaa.
– Punk oli yksi yhdistävä tekijä, Tossavainen naurahtaa.
Ensimmäiset runoteoksetkin julkaistiin melkein samaan aikaan. Heikkisen runokokoelma Riemupolitiikan hautajaiset ilmestyi vuonna 1984, Tossavaisen Juoksijan testamentti -runokokoelma vuotta myöhemmin.
Nyt yli 30 vuotta myöhemmin ollaan tilanteessa, jossa toisen kuopiolaisen tie painetun runouden saralla päättyy. Tossavainen julkaisi viime vuonna 13. runokokoelmansa Se mikä jäi sanomatta. Sanomalehtirunoja. Kokoelman takakannessa hän ilmoitti, että se jää samalla hänen viimeiseksi paperiin painetuksi runokokoelmakseen.
– Kokoelmassa lähdetään liikkeelle kirjapainotaidon alusta ja siitä, mikä oli ensimmäinen sanomalehti. Lopussa ennustetaan paperisen päivälehden loppua, Tossavainen tiivistää.
– Paperisen runokokoelman merkitys on pienentynyt vuodesta 1985. Tuolloin ainut tapa päästä runoilijaksi oli julkaista runot kirjana. Nythän suuret kustantamot eivät enää julkaise runoutta.

Ei runoudella silti huonosti mene, päin vastoin. Tossavaisen mukaan Suomessa julkaistaan vuosittain nelisen sataa runokokoelmaa, mistä kiitos vilkkaalle pienkustannussektorille. Määrä on koko ajan kasvussa.
Miesten mukaan ongelma on siinä, että määrästään huolimatta runous on piilossa julkisuudelta.
Kyseessä on kierre. Kirjamyynti on vajunut Suomessa kymmenen vuoden ajan. Kun myynti pienenee, jostakin pitää karsia, ja ensimmäisenä isoissa kustantamoissa karsitaan siitä, mikä kannattaa vähiten.
– Tietääkseni runous ei ole muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tuottanut voittoa, Tossavainen sanoo.
Heikkinen huomauttaa, että suurien kustantamoiden tekemä karsiminen näkyy myös kirjakaupoissa. Pienkustantamoiden julkaisut, joiden painosmäärät ovat hyvin vaatimattomia, eivät kaupan hyllyille yllä. Harvoin runoteokset ylittävät myöskään uutiskynnystä.
– Aika laiha kuva tulee runoudesta, Heikkinen myöntää.
Runouden pieni näkyvyys tuottaa Tossavaisen mukaan ongelmia ammattirunoilijoille. Apurahoja tarjotaan yleensä niille, joilla on näyttää taiteen merkiksi painettu kirja.
– Euroista päättää se porukka, joka on elänyt paperikautta. Tässä mielessä apurahanjakajat elävät menneessä ajassa.

Nobel-lautakunta antoi viime vuonna kirjallisuuden Nobel-palkinnon poplyyrikko Bob Dylanille. Tossavainen uskoo, että Dylanin palkitseminen oli lautakunnalta nyökkäys siihen suuntaan, että runous elää muuallakin kuin kirjoissa.
Oliko runouden suurin virhe alun perinkin mennä kansien väliin?
– Järkyttäväähän olisi ollut, jos tämä kokeilu olisi jäänyt tekemättä. Painettu runo rakentaa todellisuuksia, joita ei voi millään muulla tavalla tehdä. Paperilla runolla on grafiikkaan vertautuva arvonsa, Tossavainen aloittaa.
– Livejutussa on hetken huimaus ja hurmaus, ja tietysti sitä kokemusta kantaa mukanaan. Mutta painettu runokirja on teos, jota voi pidellä yllättävissäkin paikoissa kädessään, Heikkinen jatkaa ja tunnustaa samalla olevansa fiksautunut paperin ja musteen liittoon.
– Mutta sinä oletkin artesaani, käsityöläinen, Tossavainen huomauttaa.
Runouden tulevaisuudesta kaksikko ei ole huolissaan. Miesten mukaan räppäreiden tulo on ollut eräänlainen bardien paluu. Mielenkiintoa riittää niin tekijöillä kuin lukijoillakin, esimerkiksi Paperi T:n esikoisrunokokoelmaa post-alfa myytiin 12 000 kappaletta.
– Nuoret kaverit ovat kiinnostuneita kielestä. Siitähän tässä on kyse, kielen laajentamisesta, mikä elättää pitää räpinkin hengissä. Se on merkki, että runoudestakaan nauttijoiden määrä ei vähene tulevaisuudessa. Se kasvaa, Tossavainen päättää.
Eikä Tossavainenkaan runojen kirjoittamista lopeta, vaikkei niitä paperille enää halua painaa. Hänen Kuva ja sana -blogissaan on jo uusia runoja tarjolla.
– Siellä varastossa, julkisessa pilvikammiossa.

Saaren ääriviivoista syntyi Hietasalo


Kuopiolaisia runoilijoita Jyrki Heikkistä ja Jouni Tossavaista kiinnostaa kuvan ja sanan yhdistäminen. Sarjakuvataiteilijanakin tunnettu Heikkinen kertoo jo uransa alussa miettineensä, että kuvan ja sanan liitto luo kerrontaan useampia tasoja ja mahdollisuuksia.
– Siinä yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi.
Tossavainen puolestaan kertoo, että hänellä kuvan ja sanan yhdistäminen juontuu ajoista Savon Sanomien toimitussihteerinä työskentelystä.
– Toimitussihteerillähän oli lähtökohtana, että otsikko, kuva ja kuvateksti piti saada toimimaan samaan maaliin. Se sama ajatus jatkui sitten valokuvan ja tekstin yhdistämisenä joissakin teoksissani, Tossavainen sanoo.
Heikkisen tuore Hietasalo on tekijänsä mukaan kuvarunoteos. Nimensä mukaisesti mustavalkoisen kirjan tapahtumat sijoittuvat historialliseen Hietasalon saareen Kuopion edustalla.
Alkunsa teos sai jo vuonna 2012, mutta aluksi vapaasti kirjoitettu teksti ”ei kiinnittynyt mihinkään”.
– Se jäi irti todellisuudesta. Olin seuraavana vuonna mukana Anti-festivaalin projektissa Hietasalossa, ja siellä tekstiin alkoi hahmottua ääriviivoja saaresta. Tuli oivallus, että tässä on mahdollisuus vaellustarinoille.
Kolmen vuoden työn tuloksena syntyi 160-sivuinen runoa ja kuvaa yhdistävä kirja. Heikkinen halusi, että jokainen sivu on oma visuaalinen kokemuksensa.
– Tässä tapauksessa kuvaa ja tekstiä ei voi irrottaa toisistaan. Pelkkä teksti olisi vain osatotuus. Ja miksi niiden pitäisikään toimia irrallaan toisistaan?


Wednesday, March 29, 2017

Espoossa on jokin | Espoo City in Finland

Espoossa on jokin.
Espoossa
on
joki.
Espoosta
jokeni
juoksee
Alppilaan
1. toukokuuta
2017.



"Espoo vaivaa minua", sanoo Espoossa syntynyt Aleksis Salusjärvi Yle Radio 1:n kolumnissaan.

Salusjärven mukaan:
Espoo on toiseksi suurin kaupunki, josta kukaan ei tiedä mitään
Espoo on nuori nostokurkien kaupunki, jonne muutetaan
Espoo on uinuva mammuttilähiö, jossa ei ole mitään mielenkiintoista
Espoo on perheen loppusijoituspaikka
Espoo on kymmenkertaistunut
Espoo on, mutta mitään espoolaista kulttuuria ei ole päässyt syntymään
Espoo ei tuntenut yhtäkään espoolaista kirjailijaa
Espoossa syntyneet on halunneet jonnekin muualle
Espoossa on Weegee talo, joka on upea, mutta
Espoon
Keskus-
puisto
28.3.2017.
Espoossa kulttuuriksi riittää se, mikä auton ikkunassa vilistää
Espoossa mikään ei edusta päämäärää, vaan kaikki on liikkeessä
Espoo on parhaimmillaan 60 kilometrin vauhdissa
Espoossa henkistä virkistystä tarjoaa vain Nuuksion puisto, jossa käristetään makkaraa
Espoo on Suomen amerikkalaisin kaupunki, jokainen huolehtii omista asioistaan
Espoossa ei ajatella, mitä meistä ajatellaan
Espoossa hajuttomuus ja mauttomuus riittävät
Espoossa on kuin onkin kulttuuria: taideseura, teatteri ja Olarin räppiskene

Monday, March 27, 2017

Tarinatuoli | The Story Stair


Vahva viiva
sukeltaa vuoren
keskeltä alas
       Lumi huimaa kättä ja päätä
Männyn tuhkan
pulpahtaessa paperin pintaan
alku ja loppu soivat
samassa sävelessä
       kuin sinä

Mustien päätteiden välissä
       siveltimelle
ja kädelle valkeni
toisen kirjaimen hentous:
       A:n hiusviiva nousee
ja nousee
Emma 25.3.2017.
hyvin terävästi
Valmiissa liikemerkissä
       tee katkaisee
etukirjaimen kaulan --,
       pieni pää
jää pinnalle
      
Puutarhan pahassa alamutkassa
ei saa jarruttaa
               tussi ei ehdi miettiä
neliviivaista järjestelmää
       kun sinetöin yhdeksi kimpuksi
kolmijalkaisen astian kolme jalkaa
Mustekivi kuivuu
ja vuorivesikuva syttyy
kolmen kirjaimen hengittäessä
kolmella suulla
ennen tuntematon kirjoitusta:
       pohjimmainen aukko
kuten pisara

       toinen puhkova purje
tuhisee paperin poskea vasten
       nenä päällä
pehmeämpi silmä
     

       JAT

Tuesday, March 21, 2017

Luontorunoudesta | Noesis

Suom. Pekka Sammallahti, 1988.

Saamelaiskirjailija Nils-Aslak Valkeapään runoja sivuava esseeni "Luontorunoudesta" on julkaistu runoilija ja esikoisnovellisti Tiina Lehikoisen päätoimittamassa nettilehti Noesiksessa, joka löytyy täältä.

Monday, March 20, 2017

Laita kasvosi näkyviin | Keep Faces Electric

Jukka Huhtalan "Wavertical", 2015, Kuopion taidemuseon näyttelyssä Dream 10.2.-27.5.2017. Kuva: Kuopion taidemuseon näyttelyesite.

Minä olin joku muu;
silloin kun olimme unessa tässä maailmassa,
olimme hereillä jossain toisessa.
Jokaisessa meissä kaksi
silloin kun kasvot ihmisen aurinko.
Tänään minä en ole joku
eikä toista ole, jos en laita kasvojani
näkyviin: Keep Faces Electric.

Tuesday, February 28, 2017

Muodonmuutoksia | Anyagot formálok


Se mikä jäi sanomatta ei jää sanomatta Espoossa
niin liukasta: ilman piikkikenkiä ja kiroilua ilmaan

ei pysy pystyssä. Ja vuoret
valloittaakseen piikkinen mies vaatii äänen

kovan, terävät kyynärpäät.

Sunday, February 19, 2017

Viitapiirin sanomalehtiruno | Poem of The Day

Viitapiiriltä tilattu sanomalehtiruno Tamperella 19.2.2017.
Tamperelaisen kirjoittajayhdistyksen Viitapiirin Runotiskiltä kuka tahansa sai käydä tilaamassa runon kahdella eurolla. Tilasin tietysti sanomalehtirunon, jonka runoili Sema Hokkanen niin, että se muistuttaa aina vierailustani Elävän Kirjallisuuden Festivaalilla.

Esikoisrunoilija Leena Kulmala
 ja runojen kustantaja J.K. Ihalainen.
Yleisön eturivissä Kannattaako runous -
paneelia kuuntelivat Karri Kokko
ja Katja Matikainen.
Vuodesta 2009 järjestetty festivaali perustettiin vaihtoehdoksi kaupallisille ja henkilökeskeisille kirjamessuille. Pääasiassa kirjallisuudenopiskelijoiden tuottama tapahtuma pyrkii lähestymään  kirjallisuutta tekemisen ja vastaanottamisen näkökulmasta.

Tällä kertaa kokoavana teemana oli Sivulla ja Työväenmuseo Werstaan tiloissa keskityttiin erityisesti runouteen - "tuohon kirjallisuusmaailman sivulliseen". Palladiumin paneelissa keskustelin kustantaja J. K. Ihalaisen ja esikoisrunoilija Leena Kulmalan kanssa siitä, miten runous kannattaa.
Elävän Kirjallisuuden Festivaali 2017 järjestettin Tampereella
Työväenmuseo Werstaan tiloissa.