Saturday, February 2, 2013

Kesäpäivän arvostelut ja ensimmäinen juttu

Ritva / Sivukirjoituksia 2.1.2014
 
"Vaihtuvia kesäpäivän kuvia maalaismaisemassa tarjoaa kuopiolainen kirjailija ja runoilija Jouni Tossavainen (s.1958) yhdenpäivän romaanissa Kesäpäivä. Pysähtyneitä kuvia, sillä liikettä vauhdittavat verbit puuttuvat sanojen joukosta... (Ritva Kolehmaisen "Mihin me verbeja tarvitsemme pysähtyneenä kesäpäivänä" jatkuu täällä.


Jonna / Kirjakaapin kummitus 6.12.2013

"Kun ulkona on lunta ja pakkasta, on jotenkin lohduttavaa tarttua kirjaan nimeltä Kesäpäivä. Mutta kun kirjan avaa ja lukee ensimmäiset sivut, mielen valtaa hämmennys: tätäkö tämä koko kirja on? On kuin lukisi proosarunoa, sillä teksti on väljää ja kielestä puuttuvat kokonaan verbit. Olen varma, että tällainen tyyli jakaa mielipiteet... (jatkuu tästä.)


Savonia-raati 22.11.2013

"Tossavainen Jouni, Kesäpäivä
1960-luvun savolaisen kesäpäivän haistaa ja maistaa, kaunis kieli pakottaa lukemaan kirjaa ääneen niin, että kesäpäivän myös kuulee. Vaikuttava äitikuvaus."


Minna / Ilselä  9.7.2013

"Minä, ovela otus, haalin nyt kyllä sivuja... Jouni Tossavaisen Kesäpäivä on takakantensa mukaan yhdenpäivänromaani ja kirjastossakin se näköjään on luokiteltu romaaniksi, mutta yhtä hyvin se voisi olla runoa... (Minnan "Blogistanian lukumaraton" jatkuu täällä.)

Turun Sanomat 6.7.2013
"Kuopiolainen Jouni Tossavainen tekee 20. teoksellaan selvitystyötä lapsuudestaan, siis siitä ajasta, johon useimmilla kätkeytyy suurimmat onnen ja murheen siemenet. Kesäpäivä-romaanissa kuvautuu perheenäidin kokemusmaailma ja elämänpiiri yhden päivän aikana, Savon sydänmailla.
Vaikka muodossa ja tapahtumaympäristössä yhtäläisyyksiä onkin, ollaan teoksessa muuten melkeinpä niin kaukana Putkinotkosta kuin pääsee. Tossavainen kuvaa käytännönläheistä arkea rakennemuutosta läpikäyvässä Suomessa, oman äitinsä tajunnanvirran lävitse.
(Jaakko Mikkola: "Ei mikään Putkinotko", TS tästä.)


Susanna Niiranen / Scrofa 25.6.2013
"Jos tämä kirja pitäisi kiteyttää kolmeen sanaan ne olisivat: kieli, muistot, tunnelma. Tossavaisen kieli on vaativaa. Se on punnittua ja tiivistä. Usein siitä puuttuvat teonsanat kokonaan. Tarina kulkee päähenkilön, Anjan, nykyisyydessä ja menneisyydessä. Kaikkea ei selitetä.
Pian lyhyeeseen poljentoon tottuu ja huomaa ymmärtävänsä vanhahtavilta kuulostavia ilmauksia. Sitten kielestä kykeneekin jo nauttimaan..." (Susannan kirjoitus jatkuu täällä.)

Viikkosavo 17.4.2013
"Kuopiolaisen kirjailijan Jouni Tossavaisen uusin on hämmästyttävän hieno. Verbien vähäisyys on silmiinpistävää. Poljento on kuin jazzia, se kuljettaa lukijansa tekstien väliin, kerroksiin, joita vain savon mielenlaatu ja maisema voi tarjota. Oi Kesäpäivä! Ja Kallavesj!... So What, suomi on kaunis kieli ja Tossavainen vielä kauniimpi!"

(Atik Ismail: "Kirjaamisia!", VS 27)


Parnasso 2/2013
"Jouni Tossavaisen Kesäpäivä on määritelty balladinomaiseksi yhdenpäivänromaaniksi. Kirjaa voi luonnehtia niin, mutta on se luokitelty myös runoteokseksi. Voisi sanoa, että runo ohjaa proosaa. Proosa sanoo mitä, runo miten kirjoitetaan..."

(Matti Saurama: "Kodin ikkunasta piirtyy ajan kuva", Parnasso, 64)

 
YLE Radio Lappi 26.3.2013 
"Yhden päivän romaanissa Kesäpäivä eletään Siirinpäivää 19.6.1962 aamusta iltaan. Perheen isä on mennyt rengintöihin lähistöllä olevalle isommalle tilalle ja kotiin ovat jääneet äiti ja perheen kaksi pientä poikaa. Jouni Tossavainen on kirjoittanut äitinsä tarinaa ja osin myös omaansa, koska hän on itse toinen romaanin pikkupojista, kirjoittaa Juha Pikkarainen arviossaan", joka löytyy täältä.

Kiiltomato 30.3.2013

"Kuopiolainen Jouni Tossavainen (s. 1958) on monipuolinen kirjailija ja napakka kulttuurikeskustelija. Hänen kahdeskymmenes kaunokirjallinen teoksensa perustuu kirjailijan oman äidin muistiinpanoihin ja runoihin. Kollaasinomaiseksi proosatarinaksi hahmottuva pienoisromaani Kesäpäivä kuvaa yhden päivän tunnelmia vuodelta 1962. Eletään maalaisoloissa Nilakan järvimaisemassa Savon sydämessä..."

(Otto Lappalaisen arvostelu "Täyttä elämää maalaisemaisemassa" jatkuu täällä.)

Savon Sanomat 14.3.2013 ja Keskisuomalainen 18.3.2013

"Pidän paljon Jouni Tossavaisen teoksen tekniikasta ja tunnelmasta. Kun kuopiolaiskirjailijalla on seikkailijanmieli kokeilla kerrontaratkaisuja, Kesäpäivä sopii liki rinnasteisena vastavetona edellisen Sivullisia-kokoelman työläästi avautuviin mutta haastetta lukijan omakohtaiselle valppaudelle antaneisiin tietokonekirjoitusfragmentteihin.

Asetelma Kesäpäivässä on hieman sama, katkelmallinen. Kuitenkin sekä ympäristö ja vaikutelma että jännite kasvavat toisiksi – ihmeen yhteneväiseksi kokonaisuudeksi..."

(Teppo Kulmalan arvostelu "Ajatuksin elävät kuvat" jatkuu täällä.)


Maria/Sinisen linnan kirjasto 7.2.2013

"Jouni Tossavaisen Kesäpäivä-romaanin ulkoasu on kuin Otavan Runoja tunteville -sarjan kirjoissa: kirja on neliskanttinen, mattapintianen ja sisältä väljästi taitettu. Myös kirjan sisältö on melkein kuin proosarunoa, pitkää ja kertovaa sellaista. Takakansi määrittelee Tossavaisen kirjan "balladimaiseksi yhdenpäivänromaaniksi". Kirja alkaa perinteisellä säejakoisella runolla ja lopussa on osio "Äidin runot (1933-1976)"...  (jatkuu tästä)


Savon Sanomat 27.1.2013. Kuva: Tuire Punkki.

Tommi Aitio, Optio 2/2013, 86.

Naapurin Marita kävi eilen kylässä ja toi ahvenia, Rooma-kirjoja ja ensimmäisen Kesäpäivän arvostelun. Sain siis tämänkin päivän nähdä, että arvostelu ilmestyy, ennen kuin tekijänkappale on omissa käsissä.

Ensimmäisen jutun Kesäpäivästä julkaisi Savon Sanomat 27.1.2013. 
 


Aamulehden (7.3.2013, B21) mukaan
"kahvihammasta kolottaa"
romaanissa, jossa ei käytetä verbejä.
OTSIKKO: Onnen päivät, huolen häivät

ALAOTSIKKO:
Romaani: Jouni Tossavaisen äidin kirjeestä kasvoi yhdenpäivänromaani, jossa työtä tehdään ilman teonsanoja.

Kuopio
Risto Löf

Kuopiolaiskirjailija Jouni Tossavainen kysyy heti alkuun, miltä hänen uusin romaaninsa Kesäpäivä vaikutti lukukokemuksena. Tekijää kiinnostaa, miten teksti herää eloon lukijan korvien välissä vai herääkö.

Herää se. Kokemus on nostalginen, jännitteinen - ja erilainen. Kirja kertoo yhdestä kesäpäivästä Saarisen pientilalla Tervossa. Päivä on 19. kesäkuuta vuonna 1962, Siirin nimipäivä. Arki täytyyy äidin kiireistä, kahden pojan viikarin touhuista ja isän odotuksesta.

Jokainen maaseudulla kasvanut ja kesiä viettänyt lukija aistii tarinasta tutun nostalgian, ruisleivän ja pannukahvin tuoksun tuvassa. Äiti huolehtii pojistaan - järven rantaan ei saa mennä - ja kantaa samalla huolta oman elämänsä salaisuuksista. Onnen päivän yllä leijuu selittämätön uhka.

"Minun rukous hyvälle päivälle tässä. Leipä, juuri, voikukka, maito, aitta, polku, kahvi, kala, vene, pojat, pottu. Mitä vielä?", äidin kertojaääni tuumii.

Erilaiseksi lukukokemuksen tekee se, että romaanista puuttuvat lähes täysin teonsanat, verbit, vaikka pientilalla työtä tehdään aamusta iltaan. "Teosta pois pulinat! Sanat eri kuin teko, jatkuva työ, arki: paistinpannu paistinpannu, sanko sanko, leipäkorvo korvo", Tossavainen kirjoittaa.

Romaani ilman teonsanoja kuulostaa päättömältä, mutta lukijan päässä tapahtuu kummia: lukija täydentää lauseisiin teonsanoja kuin itsestään aivan kuin puuttuvia kirjamia.

Tyylikeino luo tekstiin myös kammarin vanhan värssytaulun runollisuutta.
"Miten lyhyt kesän keskipäivä, miten pieni helmi."


Kesäpäivällä on myös toinen puoli. Romaani lähtee vahvasti Jouni Tossavaisen, 54, omista lapsuuden kokemuksista ja hänen äitinsä Anja Tikkasen elämästä.

Tossavaisen äiti kuoli vuonna 1976, isä Pauli seitsemän vuotta sitten. Isän kuoltua poika sai käsiinsä äitinsä vähäistä jäämistöä. Sieltä löytyi kirje, jonka Anja-äiti oli saanut Lahdesta vuonna 1958. Kirjeen allekirjoituksessa luki "isä".

Kirjailijan mielenkiinto heräsi, sillä äidin oikeasta isästä ei kotona puhuttu. Se oli vaiettu asia.

Palaset loksahtelivat paikoilleen, kun Jounin veli Rauno sai kuulla äidin ystävästä Niilosta, joka asui Helsingissä. Niilon nimi mainittiin myös kirjeessä. Lopulta kävi ilmi, että äidin isä, Jounin ja Raunon tuntematon pappa, oli Niilon veli Teuvo Mykkänen.

Jouni ennätti tavata Niilon Helsingissä ennen kuin hän kuoli. Selvisi, että Savosta Lahteen muuttanut Teuvo oli toiminut hitsarina, alkoholisoitunut ja kuollut aikaa sitten.

Papan henkilöllisyyden avautui muutakin.

-·Sukulaisia tuli kerralla lisää paljon, kirjailija naurahtaa.

Vaiettujen asioiden läpikäyminen teki kirjan kirjoittamisesta Tossavaiselle henkilökohtaisesti tärkeän.

-·Viisikymmentä vuotta vanhoja asioita piti kirjoittaa muistiin omille lapsilleni. Jos en olisi niitä kirjoittanut, muistot olisivat menneet hautaan mukanani.


Romaanin tosipohjaisuuden tiiraileminen on silti Tossavaiselle sivuseikka: kaikki muuttuu fiktioksi, kun asioita alkaa kirjoittaa paperille.

Kesäpäivään nivoutuu toki kappaleita perheen tosielämästä, Anja-äidin saama kirje, muistikuvia sekä lukuisia oikeita paikkoja kuten Saarismäen tila ja Saarisen talo, Taussin kauppa ja Kuopion Puijonkatu.

Perheen Kuopion ajoilta, 1950- ja 60-lukujen vaihteesta Tossavainen löysi kiintoisan kuvan äidistään Savon historia -kirjasta. Valokuvassa äiti hymyilee ja pesee pyykkiä Rönön rannalla maalauksellisessa asetelmassa.

Savo-lehdessä julkaistun kuvan tarkkaa ottoaikaa Tossavainen ei ole onnistunut jäljittämään.

-·Olen kuvassa joko äidin kohdussa tai sitten äiti pesee vaippapyykkiäni. Äiti näyttää onnelliselle kaupunkikuvassa. Hän ei kenties olisi halunnut muuttaa maalle, kirjailija miettii.

Kesäpäivä-romaani on Tossavaisen 19. kirja, ja se ilmestyy helmikuun alussa. Vireillä on jo seuraava kirjahanke. Sekin on historian havinaa, romaani kuopiolaissyntyisestä juoksijalegendasta Hannes Kolehmaisesta.

SITAATTI:

Miten lyhyt kesän keskipäivä, miten pieni helmi.

1 comment:

Jouni Tossavainen said...

Aamulehdessä julkaistuun Juhani Branderin arvosteluun lähetin tällaisen kommentin:

Onko romaanissa
"Kesäpäivä"
verbejä vai ei?

Romaanissa "Kesäpäivä" (Like 2013) ei käytetä verbejä. Näin Aamulehden arvostelija Juhani Brander antaa ymmärtää kritiikissään "Kesäpäivän uhkaavat varjot" (7.3., B 21).

Miten sitten on mahdollista, että Branderin mukaan romaanissa "kahvihammasta kolottaa"? Käytetäänkö siis Kesäpäivässä teonsanoja, kuten "kolottaa", vai ei?

Sana "kolotus" kirjasta löytyy kerran, mutta ei kertaakaan näitä Branderin keksimiä verbejä, joissa koivut "kikattivat", aitorasva "löyhkäsi" ja piika "antautui".

Toinen kysymys on, mihin Brander unohti mustavalkeat valokuvat ja romaanin päähenkilölle äidille omistetut runot, joita 157-sivuisesta teoksesta löytyy 32 sivua.

Jouni Tossavainen
kirjailija